Johtava asiantuntija taloushallinnon palveluihin
Johtava asiantuntija taloushallinnon palveluihin
Etsimme asiakkallemme kokenutta Leading Expertiä vahvistamaan asiantuntijatiimiä, joka toimii erityisesti rakennusalan yritysten kumppanina taloushallinnon ja CFO-palveluiden parissa. Tiimissä työskentelee lähes 20 asiantuntijaa eri osa-alueilta kirjanpidosta ja palkanlaskennasta maksuliikenteeseen ja CFO-palveluihin. Tiimi siis tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaista tukea.
Mikä rooli on kyseessä?
Leading Expertin tehtävä on yhdistelmä vahvaa taloushallinnon substanssiosaamista ja ulkoista näkyvyyttä. Arjessasi noin puolet ajasta keskittyy asiakkaiden vaativiin asiantuntijatarpeisiin, raportointiin ja asiakaspalveluun sekä puolet verkostoitumiseen, näkyvyyden rakentamiseen ja asiakkuuksien kehittämiseen. Tehtävässä pääsee siis työskentelemään aidosti eri sidosryhmien kanssa ja toimimaan oman esihenkilönsä “oikeana kätenä”, mutta ilman hallinnollista esihenkilövastuuta.
Tässä tehtävässä pääset:
👉 Verkostoitumaan ja esiintymään esimerkiksi webinaareissa ja asiakastilaisuuksissa.
👉 Tukemaan tiimiäsi substanssikysymyksissä ja asiakkuuksien kehittämisessä.
👉 Osallistumaan kohdennettuun markkinointiin ja liidien tunnistamiseen yhteistyössä myynnin ja markkinoinnin kanssa. (Organisaatiossa on oma myyntitiimi, joten esim. kylmäsoitot eivät kuulu tontillesi)
👉 Luomaan lisäarvoa asiakkaille monipuolisella taloushallinnon osaamisellasi (johdon raportointi, ennusteet, kassavirtalaskelmat, konsernikirjanpito, haastavat verokysymykset jne.).
Millaista tekijää tähän etsimme?
Etsimme innostunutta, rohkeaa ja vastuunkantavaa asiantuntijaa, joka tarttuu toimeen ja haluaa kehittää omaa tiimiään sekä koko segmenttiä. Sinulle on luontevaa etsiä ratkaisuja, johtaa keskustelua ja olla aktiivisesti mukana asiakastyössä mutta samalla nautit myös näkyvästä roolista ulospäin.
Menestyäksesi tässä tehtävässä, sinulla tulisi olla
💫 Vahvaa kokemusta taloushallinnon asiantuntijatehtävistä, esim. Controller, Talouspäällikkö tai Business Controller -rooleista.
💫 Koulutustaustasi on kaupalliselta alalta. Esim. Tradenomi tai KTM
💫 Konsultatiivista otetta ja kykyä kohdata asiakkaita myös vaativissa tilanteissa.
💫 Rohkeutta olla esillä, esimerkiksi LinkedInissä, asiakastapaamisissa ja webinaareissa.
💫 Hyviä vuorovaikutus- ja fasilitointitaitoja: kyky johtaa keskustelua ja tuoda selkeyttä päätöksentekoon.
💫 Rakennusalan tuntemus on toivottavaa, mutta ei välttämätöntä.
Mitä asiakkaamme tarjoaa sinulle?
- Uuden ja vaikuttavan roolin. Pääset rakentamaan näkyvyyttä ja toimintamallia yhdessä tiimin ja esihenkilön kanssa.
- Monipuolisen tiimin tuen. Asiantuntijoita tiimissä on kirjanpidosta CFO-tason osaajiin, joiden kanssa pääset tiiviiseen yhteistyöhön.
- Joustavan työnteon tavan. Voit työskennellä täysin etänä, hybridisti tai toimistolta käsin. Toimipisteitä löytyy ympäri Suomea.
- Kasvuyrityksen dynamiikan. Tarjoamme ympäristön, jossa tapahtuu paljon, saat monipuolisen tehtäväkentän vastuullesi ja jossa pääset itse vaikuttamaan kehitykseen.
- Palkkauksen 4 500–5 500 € / kk osaamisesi ja kokemuksesi mukaan.
- Laajat henkilöstöedut, joihin voit itse vaikuttaa. Asiakkaallemme on tärkeää, että edut ovat juuri sinulle mieleiset.
- Mukavia yhteisiä niin tiimi- kuin konsernitason tapahtumia ja juhlia.
💡Tunnistitko itsesi?
Hae tehtävää lähettämällä CV:si ja hakemuksesi mahdollisimman pian, viimeistään kuitenkin 23.10.2025. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana, ja haastattelut tehtävään aloitetaan viikolla 42. Mikäli haluat kuulla roolista lisää, ota matalalla kynnyksellä yhteyttä rekrytoinnista vastaavaan, Choice HR:n Chief Talents&Clients Officer Outi Ahorintaan, jonka tavoitat arkisin klo 10-15 välillä numerosta 050 541 3182.
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Kuukausipalkka
- 4 500 € - 5 500 €
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen