HRD-päällikkö Istekille
Tule kehittämään toimivampaa yhteiskuntaa kanssamme
Haemme vakituiseen työsuhteeseen Kuopioon rohkeaa ja positiivista seniortason HR-ammattilaista, jolla on kyky aikaansaada tuloksia ja innostaa ihmisiä. Oletko sinä Istekin uusi HRD-päällikkö?

Toimit johdon ja esimiesten strategisena kumppanina auttaen Istekkiä saavuttamaan liiketoimintatavoitteensa hyvinvoivien, osaavien ja motivoituneiden työntekijöiden avulla. Olet intohimoinen muutoksen edistäjä ja tartut yhdessä muun tiimin kanssa aktiivisella otteella yhtiön HR-prosessien, yhtenäisten toimintatapojen, työkalujen ja järjestelmien sekä ohjeiden kehittämiseen niin, että ne vastaavat organisaatiomme tarpeita.

Työsi keskiössä on Istekin työsuhteen elinkaaren aikaisten HR-prosessien ja niihin liittyvien toimintatapojen ja järjestelmien kehittäminen sekä liiketoiminnan tukeminen työsuhteisiin liittyvissä asioissa. HR:n työkaluja ja HR-tiedon saatavuutta on tarvetta kehittää seuraavien vuosien aikana, ja roolisi on merkittävä kehitystyön suunnittelussa ja toteuttamisessa. Vastaat HR:n järjestelmähankkeisiin liittyvistä projekteista ja kehittämisestä ja vastaat myös TES:n ja työsuhdelainsäädännön soveltamisesta. Myös ulkoistetun palkanlaskennan kumppanuus ja sen kehittäminen ovat vastuullasi.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työtehtävän kasvavassa ja kehittyvässä organisaatiossa. Vastaat yhtiön osaamisen ja kyvykkyyksien johtamisen strategialähtöisestä kehittämisestä, sekä osaamisen kehittämisen hankkeista. Avainroolissasi sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miltä Istekin HR näyttää tulevina vuosina. Tukenasi toimivat osaavat ja mukavat HR-kollegat.
Olemme oikea paikka sinulle, joka haluat vaikuttaa ja hyödyntää rautaista ammattitaitoasi. Meillä saat tehdä vaativaa mutta antoisaa työtä, jolla on jatkuvuutta ja kauaskantoiset vaikutukset.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:
- kokemusta ja näyttöjä menestyksekkäästä toimimisesta esim. HRD-päällikön tai henkilöstöpäällikön roolissa
- soveltuvaa esim. kaupallista tai yhteiskuntatieteellistä korkeakoulututkintoa
- osaamista HR-järjestelmistä sekä ymmärrystä niiden yhtymäkohdista yhtiön muihin järjestelmiin
- vahvaa käytännön kokemusta työlainsäädännöstä sekä työehtosopimusten soveltamisesta
- innostavaa, selkeää ja vakuuttavaa viestintätaitoa niin kirjallisesti kuin suullisestikin sekä erinomaisia esiintymis-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- liiketoimintalähtöistä otetta ja projektiosaamista
Tehtävään valittavalle henkilölle tehdään perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys ja huumausainetestaus.

Olemme suomalainen, kasvava ja kehittyvä yli 600 työntekijän informaatio- sekä terveyden ja hyvinvoinnin teknologian asiantuntijaorganisaatio.
Me Istekkiläiset teemme työtä yli 2 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen - juuri tälläkin hetkellä. Olemme vastuullinen vaativien ja kokonaisvaltaisten ICMT-palvelujen kehittäjä, jota liikuttaa yhteinen hyvä. Kun meitä ei huomata arjessa, kaikki on hyvin. Rakennamme toimivampaa yhteiskuntaa yhdessä, joka päivä.
Arvopohjan työskentelyllemme luovat asiakkaan menestys, jota rakennetaan yhdessä; rohkeus etsiä ja löytää uusia ratkaisuja arjen parantamiseksi; vuorovaikutteinen ja toisia kunnioittava yhteistyö; sekä johtajuus ja vastuun kantaminen.
Vuonna 2019 liikevaihtomme oli noin 130 miljoonaa euroa. Pääkonttorimme sijaitsee Kuopiossa, ja lisäksi meillä on toimipisteet Tampereella ja Jyväskylässä.

Miltä maistuu ajatus HRD-tehtävistä ICMT-alalla, missä turvataan kansalaisten hyvinvointi ja digitaalisten toimintaympäristöjen kehittäminen?
Jos haluat päästä osaksi tiimiämme, niin hae tehtävään jättämällä hakemuksesi alla olevan linkin kautta.
Aloitamme haastattelut jo hakuaikana, joten jätäthän hakemuksesi pikimmiten, kuitenkin viimeistään 3.3.2021.